Talvileiri Kuura

Tarina siitä, millaista on talvileirillä silloin, kun todellakin on talvi!

Tammikuussa 2024 olosuhteet olivat talviset. Lunta oli runsaasti ja pakkanen paukkui. Lounais-Suomen partiopiiri Kuura-talvileirin alku lähestyi ja niin leiriläisten kodeissa kuin leirin johtajistossakin pohdittiin, millä edellytyksillä leiri voidaan toteuttaa ja miten siellä pärjätään. Elohopea kun painui hyvinkin alas. Etukäteen pohdittu ja läpikäyty varustautuminen nousi vieläkin tärkeämmäksi.

Kuura2024 4-7.1.2024 leiriläisten kertomana

Päivä 1 / Hilma ja Saima Lehto, Oona Kainulainen

Saavuimme leirille yhteisbussilla nakkilalaisten ja porilaisten partiolaisten kanssa. Pirkoista leirille lähti kuusi seikkailijaa, yksi tarpoja ja kaksi johtajaa.

Perillä kannoimme rinkkamme Rae-alaleiriin. Lippukunnan tavarat oli viety telttapaikalle jo aikaisemmin valmiiksi.

Ennen teltan pystytystä piti lapioida ja harjata lumi pois teltan paikalta. Ruuan jälkeen pääsimme pystyttämään telttaa. Se oli vähän hankalaa, mutta osa naruista saatiin sidottua puihin. Sytytimme telttaan kaminan ja veimme tavarat sisään.

Kun oma teltta oli pystyssä, ilmoittivat Pöytyän Pöllöt leirin Whatsapp-ryhmässä, että heidän teltassaan olisi tilaa nukkua. Päätimme ottaa tarjouksen vastaan, koska kipinävuoroista tulisi lyhyemmät ja täydessä teltassa olisi lämpimämpää. Teltta sattuikin olemaan aivan naapurissa! Omasta teltastamme tuli varastoteltta, jossa saimme säilytettyä rinkkojamme. Yhteensä meitä nukkui yhteisteltassa viitisentoista partiolaista.

Ennen illan avajaisia lämmittelimme omassa teltassamme ja leikimme erilaisia lämmittelyleikkejä. Avajaiset järjestettiin lavapaikalla ja sinne osallistuivat kaikki leiriläiset. Avajaisissa leirinjohtajat Viima ja Neea pitivät puheen sekä laulettiin Kuurassa-laulua. Paikalla olivat myös laulun tekijät. Kuulimme, että Kuurassa-laulu kertoi kahdesta kaminasta, jotka olivat rakastuneet ja lähettivät toisilleen kipinöitä, mutta jotka eivät koskaan saavuttaneet toisiaan. Avajaisten ohjelmassa esitettiin Napakymppiä Kuura-versiona ja lisäksi saimme kuulla hieman jännittävän tarinan siitä, mistä kipinämikko on tullut. Tarinan aikana poltettiin myös vanha teltta, mutta teltasta paloi vain yksi kohta. Ohjelma sisälsi onneksi lämmittelyleikkejä, jotta pysyimme lämpiminä. Avajaisten jälkeen söimme iltapalaa alaleirissä ja kömmimme nukkumaan lämpimään telttaan.

Päivä 2 / Ada Pajuniemi ja Hanna Joensuu

Ohjelmalaaksoista ensimmäisenä oli ’Luotetaan toisiimme’, jonne saatiin väri, joka oli oranssi.  Sitten valittiin kaksi sokkoa ja sokot yrittivät etsiä sitä oranssia väriä ämpäristä, jolloin muut auttoivat sokkoa. Tässä ohjelmalaaksossa tutustuttiin uhanalaisiin eläimiin. Laakso koostui eri tehtävistä mm. Alias-pelistä, palapelin rakentamisesta ja arvoituksista.

Toisessa ohjelmalaaksossa ’Tuulen suojaan’ rakennettiin laavu, penkki, nuotio ja pyykkiteline.

Teimme myös viirin, jonka piti olla Keskiäisiin valmis. Aikaa viirin tekoon oli 10-15 minuuttia. Illalla Keskiäisissä ohjelma oli laululeikkejä ja lauloimme laulun Kuurassa.

Ohjelmalaaksojen välissä meillä oli aikaa olla teltan lämpimässä. Emme paljon olleet lämmittelyteltoissa vaan olimme Pöytyän Pöllöjen kanssa samassa teltassa ja tutustuttiin myös heihin.

Päivä3 / Saima Soini ja Lumi Kankaanpää

Aamulla heräsimme puoli kahdeksalta. Kahdenkymmenen minuutin päästä seisoimme jo alaleiri Rakeen portin luona aamupalajonossa. Aamupalaksi oli puuroa ja omenakiisseliä sekä leipää. Aamiaisen jälkeen siirryimme ohjelmalaaksoon ’Lumessa kahlaajat’, jossa harjoittelimme lumikenkien käyttöä, teimme rangoista ja köydestä paarit, luimme Kuuran tarinan sekä pelastauduimme puolijoukkueteltasta liepeiden alta.

Ohjelmalaakson jälkeen menimme lounaalle, jossa syötiin makaronilaatikkoa ja jäistä porkkanaraastetta. Osa telttaporukasta kävi lounaan jälkeen leirikahvila Hiutaleessa. Kahdelta alkoi päivän toinen ohjelma ’Tuli kulje kanssani’. Siellä nimesimme nuotioita ja ratkoimme jokamiehenoikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Sitten valitsimme nuotioiden joukosta yhden ja teimme sellaisen. Lopuksi keitimme nuotiolla kaakaot.

Ohjelmalaakson jälkeen meillä oli puolen tunnin tauko ja sitten päivällinen. Päivällisellä oli hernekeittoa. Ruuan jälkeen oli aikaa herkutella omassa teltassa ja vaikka lueskella sarjakuvia tunnin verran.

Vihdoin alkoi Päättäjäiset, jotka olivat upeat! Päättäjäisissä lauloimme Kuurassa- laulua, seurasimme ’Haluatko Kuuranääriksi?’-ohjelmaa ja biletimme ihan täysillä. Musiikki soi taustalla ja valot välkkyivät ja vilkkuivat. Kun päättäjäiset loppuivat, söimme iltapalan (karjalanpiirakka ja kananmuna) teltassa. Sitten pesimme hampaat ja kävimme nukkumaan.

Päivä 4/ Hanna Joensuu

Viimeisen päivän ohjelmassa oli leirinpurkua, joka alkoi heti aamiaisen jälkeen. Reippaasti saimme oman teltan kasaan ja muutkin tavarat kerättyä kuljetusta varten yhteen paikkaan.

Koko leirin ajan oli kova pakkanen. Erilaiset lämmittelyleikit tulivat tutuiksi, mm. Kuura(tonttu)jumppaa, pumpattiin laivaa tyhjäksi ’Meidän laivassa’- laulun tahdissa ja tanssittiin Pingviiniletkistä.

Kun leiri oli saatu purettua ja yhteiset kamat kotimatkalle, oli vielä aikaa ennen bussin lähtöä. ’Tuli kulje kanssani’ ohjelmalaakson vieressä oli hyvä pyllymäki, joka jäi ohjelmalaaksopäivänä testaamatta. Niinpä suuntasimme sinne ja olipa hauskat laskut jonossa, tunnelissa ja ihan yksikseen.  Aika kului kuin siivillä ja aluksi pitkältä tuntuva odotusaika kului nopeasti.

Seurakuntatalon pihalle nousi bussista reippaita, punaposkisia, itsensä monin kerroin voittaneita Pirkkoja. Todella talviset olosuhteet laittoivat meidät kaikki koetukselle, mutta hienosti toisiamme kannustaen ja tsempaten saimme ikimuistoisen talvileirikokemuksen.