Partiotoimintaa Harjavallassa, Satakunnan sydämessä, jo vuodesta 1949 lähtien. Harjavallan Pirkoissa toimii ryhmiä perhepartiosta aikuispartioon, joten harrastustoimintaa on tarjolla kaiken ikäisille.

Kolo
Pirkkojen kokoontumispaikat sijaitsevat Harjavallan seurakunnan tiloissa osoitteessa Kirkkokatu 3.

Leiri- ja retkipaikat
Yhtenä retkipaikkana toimii Harjavallan Seurakunnan omistama Tuulikarin leirikeskus, joka sijaitsee Eurajoen Kuivalahdella. Viikonloppuretkiä järjestetään Pirkka-Riihessä sekä muilla lähialueen retkeilyalueilla.

Huuto
Pirkat, Pirkat, kaikki tietää, kehua sietää, PIRKAT!

Partio seurakunnan työmuotona
Partio on yksi Harjavallan seurakunnan työmuodoista. Harjavallan Pirkkojen toiminta sisältää Suomen evankelisluterilaisen kirkon tunnustuksen mukaista hengellistä kasvatusta, kuten hartauksia koloilloissa, tapahtumissa ja leireillä. Partiolaiset osallistuvat myös jumalanpalveluksiin ja toimivat niissä erilaisissa palvelutehtävissä, kuten Raamatun tekstien luvussa, kolehdin kantamisessa ja musiikkiesityksissä. Pirkkojen palvelutehtäviä ovat mm. kynttilöiden sytyttämiset sankarihaudoille itsenäisyyspäivänä.

Lupauksenantotilaisuus voidaan järjestää kirkossa, kirkkomaalla tai tarvittaessa tunnustuksettomassa tilassa kuten leiri- tai juhlatilanteessa.

Lippukunnan partio-ohjelmassa tapahtuva katsomuskasvatus on ensisijaisesti seurakunnan tunnustuksen mukaista uskontokasvatusta huomioiden kuitenkin jäsentensä uskontojen ja katsomusten moninaisuuden. Osallistuminen tunnustukselliseen toimintaan on vapaaehtoista, eikä ole edellytys partiotoimintaan osallistumiselle.

Historia

Paula Mattila haastatteli Vesa Ollilaa hänen kotonaan rantasaunallaan maanantaina 9.9.2019 Harjavallan Pirkkojen juhlajulkaisua varten. Historia ja nimiosin tekstit ovat haastattelusta peräisin.

Vuonna 1949 neljä harjavaltalaispoikaa olivat päättäneet ryhtyä partiolaisiksi. Kun partiotoimintaa ei paikkakunnalla vielä ollut, sellainen piti aloittaa. Partiotoimintaa olivat käynnistämässä siihen aikaan 13-vuotias Vesa Ollila, Reijo Virmavirta, Jaakko Kurru ja Jukka Kurru. Pirkkalan kylässä oli silloin Kärjen leivintupa, josta saatiin alkajaisiksi tila kokoontumiselle. Piirin puolesta Tapani Mikola tuli tuomaan ohjekirjan ja toimi aluksi kouluttajana ja opastajana, jotta harjavaltaiset pääsivät käsitykseen siitä mitä partio oikeastaan on. 

Lippukunnan nimen historia

Moni meistä nykyisin partiotoiminnassa mukana olevista on miettinyt lippukunnan nimen historiaa. On kuultu oletuksia siitä miten nimi saattaisi tulla tunnuksessa olevista salaman kuvista, joista voidaan kuuleman mukaan käyttää nimeä pirkka. Ollilan mukaan totuus nimestä ei ole mitenkään niin monimutkainen. Lippukunta aloitti toimintansa Harjavallan Pirkkalassa, joten nimeksi valikoitui Harjavallan Pirkat Pirkkalan kylän mukaan. Lippukunnan lipussa ja huivimerkissä olevat salamat muotoutuivat tunnuskuvaksi myöhemmin. Salamat otettiin tunnukseksi osittain Harjavallan vaakunasta. Ollila kertoo että salamat kuvaavat toimeen tarttumista. Sitä, että se mitä tehdään, tehdään heti.