Julkaistu 1.8.2026
Uusi toimintavuosi alkaa
Tänä vuonna partiokesä on ollut aktiivinen, sillä useiden vuosien tauon jälkeen Lounais-Suomen Partiopiiri järjesti piirileirin. Momentum-leiriä vietettiin Kokemäen Pitkäjärven maastossa ja mukana olleiden Pirkkojen leirikokemuksista kuullaan varmasti vielä myöhemmin. Nyt kesälomat lähestyvät loppuaan ja aletaan pikkuhiljaa palaamaan arkeen. Uusi toimintavuosi partiossa on jälleen alkamassa.
SyysStartti aloittaa partiosyksyn 2026
Partiovuosi ja syyskausi 2026 käynnistetään jo perinteiseksi tulleella tavalla, koko lippukunnan yhteisellä SyysStartilla. Koko perheelle tarkoitettu SyysStartti vietetään viime toimintavuoden aikana käyttöönotetulla Vinnarin partiokololla tiistaina 18.8. kello 18 alkaen. Sisäänkäynti partiokololle sisäpihan puolelta.
Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki partiotoiminnassa jo mukana olevat lippukuntalaiset perheineen sekä partiotoiminnasta ja partion aloittamisesta kiinnostuneet lapset, nuoret ja aikuiset. SyysStarttiin ei tarvitse ilmoittautua erikseen, vaan voitte vain saapua paikalle alkamisaikaan.
SyysStartissa aloitetaan toimintavuosi yhdessä rastitehtävien parissa sekä Vinnarin partiokoloon tutustuen. Rastit sisältävät partiomaista toimintaa ja partiokololla saa tietoa niin partiosta yleisesti kuin myös lippukuntamme kokoontumistiloista ja ryhmien toiminnasta. Myös ryhmänjohtajia on tavattavissa tapahtumassa. Pukeuduthan tapahtumaan säänmukaisesti, sillä aikaa vietetään myös ulkona.
Uusi Sudenpentulauma
Tällä toimintakaudella Harjavallan Pirkoissa aloittaa myös uusi sudenpentulauma. Sudenpentulaumaan otetaan mukaan ensimmäistä tai toista kouluvuottaan aloittavia partiotoiminnasta kiinnostuneita lapsia. Uuden sudenpentulauman kokoontumispäiväksi on tulossa torstai.
Ryhmä pyritään täyttämään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ryhmään mahtuu noin 15 lasta. Ilmoittautuminen tehdään Partion virallisen järjestelmän, Kuksan, kautta. Huoltajalle tulee sähköpostise ilmoitus, kun huollettava on hyväksytty ryhmään. Tarkemmat tiedot lähetään myös sähköpostitse.
Toivomme, että ilmoittautuvat ja ilmoittautumista harkitsevat tulevat sudenpennut huoltajineen tulisivat mukaan SyysStarttiin. Siellä pääsee tapaamaan uuden sudenpentulauman johtajat, tutustumaan kokoontumistiloihin sekä näkemään ja kokeilemaan vähän jo partiotoimintaa. Niin on sitten mukavampi aloittaa varsinainen lauman toiminta, kun kasvot ovat jo tuttuja puolin ja toisin.
Partiossa on paikka kaikille
Sen lisäksi, että otamme uusia sudenpentuja lauman verran, partiotoimintaan sopii mukaan kaiken ikäisiä partiosta kiinnostuneita ihmisiä. Yllä olevan jäsenhakemus-painikkeen kautta on mahdollista ilmoittautua mukaan toimintaan. Jäsenhakemus -lomakkeen täyttämisen jälkeen ilmoittautuneeseen/alaikäisen ilmoittautuneen huoltajaan ollaan yhteydessä ja katsotaan sopiva toimintaryhmä ikäkauden mukaan.
Olette tervetulleita mukaan myös SyysStartti -tapahtumaan, jossa pääsette näkemään toiminnassa mukana olevia ja juttelemaan omasta tavasta harrastaa!
Partiosta on tapana löytyä paikka kaikille. Lue vaikka aiempi juttu, jossa aikuiset kertovat omista tavoistaan harrastaa partiota. Aikuiset voivat Pirkoissa harrastaa lasten ryhmien ohjaamisen parissa, aikuisvartio Jäkälissä, tapahtuma-apuina tai kaikissa näistä omien toiveiden mukaan!
Alle kouluikäisille on tarjolla perhepartiota, jossa lapsi pääsee yhdessä tutun aikuisen kanssa oppimaan luonnossa oloa, käsillä tekemistä ja muita partiotaitoja . Perhepartioryhmä Lumikot kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja Lumikoiden ohjelmassa on monenlaista partiotoimintaa alle kouluikäisille lapsille yhdessä oman vanhemman tai muun aikuisen kanssa. Erityisen hyvin toiminta sopii 3-6 vuotiaille lapsille.
Aikuispartion ja perhepartion lisäksi lippukunnassa toimii sudenpentu-, seikkailja- ja tarpojaikäisten ryhmät, pian myös samoajaikää hätyytellään. Joten toimintaa löytyy todellakin kaikenikäisille!
Ota yhteyttä tai tule paikan päälle SyysStarttiin katsomaan ja kuulemaan, mitä lippukunnassa tapahtuu!

